Blogit


Viime viikonloppuna tuli poikettua Saksassa FIBO messuilla.

FIBOt on Saksan Kölnissä vuosittain järjestettävät fitnekseen ja hyvinvointiin liittyvät messut. Kokoluokaltaan ne on suurimmat kyseisen alan messut Euroopassa ja yhdet suurimmista mitä koko maailmassa on tarjolla. 

Paikan päällä meno olikin sen mukainen.. :P

 


Kirjoittanut Santeri Koskinen
Julkaistu 12.04.2016

Lue ja kommentoi


Ravitse kroppasi oikein niin saat kiitoksen. Niin se vain menee.

 

Puhdas ja terveellinen ruoka on ihan ehdoton tukipilari kuntosalilla treenaavan tavoitteiden tukemiseksi. Oli sitten tähtäimessä kisalavat, terveellinen elämäntapa tai kesäkunto niin kaikki lähtee siitä ruokavaliosta. :P

 


Kirjoittanut Santeri Koskinen
Julkaistu 03.04.2016

Lue ja kommentoi


MOI !

 

Täällä treenit rullaa ja pidänkin tällä viikolla kevennetyn viikon salilla notkumisesta. Vuodenvaihteessa pidin sellaisen (tietoisesti) ensimmäistä kertaa ikinä ja kyllä taas palattiin maan pinnalle sen suhteen kuinka tärkeitä kevennykset on... Tuntui jo pitkään että kunto ei liikkunut eteen eikä taakse vaikka treenasin hulluna, mutta täyslepo ja sen jälkeen salille paluu sai taas lihaksen kasvamaan silmissä. Pikkuisilla fitness aivoilla on niin vaikea uskoa että lihakset kasvaa myös sohvalla istumalla mutta niin se vaan hemmetti on. Nyt siis taas muskeleiden kiilto silmissä pyörittelen kotona peukaloita =D


Kirjoittanut Veera Louhelainen
Julkaistu 31.03.2016

Lue ja kommentoi


Joukkuelajeissa oppii hyvin toimiin porukassa ja kunnioittamaan muiden päätöksiä. Joukkuelajeissa omat virheet harvoin ratkaisee lopputuloksen ja aina löytyy joku sankari paikkaamaan omat virheet.

Miten sitten yksilöurheilussa? Huolehdit omista virheistä ja loppupelissä koko homma on vain ja ainoastaan sun käsissä. Tämä on yksi syy siihen miksi itse päätin olla oman tekemiseni sankari ja valitsin lajikseni bodauksen :P 


Kirjoittanut Santeri Koskinen
Julkaistu 19.03.2016

Lue ja kommentoi


Moi kaikille!

 

Aika esitellä minutkin täällä MFC:n blogin puolella. Olen siis Veera Louhelainen, 21-vuotias bikini fitness urheilija ja debytoin kisalavalla Nordic Fitness Expoilla 2016.

 


Kirjoittanut Veera Louhelainen
Julkaistu 16.03.2016

Lue ja kommentoi


Moron kaikille! Nyt on aika saada tämänkin pikkupedon ääni kuuluviin bloggauksen maailmassa.

Aikaisemmin oon jo miettinyt että jossain vaiheessa olisi itsekin kiva jakaa mietteitään blogin välityksellä ja nyt mäkin alan karhein, pumpista tukossa olevin kätösin blogia kirjoittelemaan. Syystä tai toisesta blogin aloitus on aina lykkääntynyt, kunnes vuoden vaihtuessa sponsorini Maken Fitness Centerin ehdotuksesta sain tekosyyt heittää menemään ja tässä sitä ollaan. 

Yhteistyö Maken (Maken Fitness Center) kanssa alkoi siis viime joulukuussa ja samalla syntyi idea tämän blogin aloittamiseen. Blogi tulee oleen kohtalaisen Fitness painotteinen, mutta omaan sen verran vilkkaan ja villin mielikuvituksen että lupaan pitää kirjoitukset lukemisen arvoisena! :D takaan sen..

Täällä Maken nettisivuilla kohdassa ”urheilijat” löytyy esittely minusta, mutta katson parhaaksi näin alkuun lyhyesti kerrata kuka minä oikein olen:


Kirjoittanut Santeri Koskinen
Julkaistu 19.02.2016

Lue ja kommentoi


Tulossa

Kirjoittanut Marjo Passila
Julkaistu 16.02.2016

Lue ja kommentoi

Tykkää meistä

Maken Fitness Center

Kuntosalilla on monipuolinen laitekanta, kattava valikoima vapaita painoja, aerobinen sali, nyrkkeilytila, voimanostosali, venyttely- ja lämmittelytila, saunalliset puku- ja pesutilat lukittavine kaappeineen sekä aulakahvio, solarium ja lisäravinnemyymälä. Saman katon alla toimii myös fysioterapia- ja hierontapalvelut sekä kuntosalin oma personal trainer.

Lue lisää